Juhani Pietilä / Blogi / Merkkitapahtuma: 40 000 silmää leikattu, monia vielä edessä!

Blogi

24.06.2015

Merkkitapahtuma: 40 000 silmää leikattu, monia vielä edessä!

Parisen viikkoa sitten sain kunnian tehdä 40 000. silmäleikkaukseni. Koen että olen saanut olla tekemässä erittäin mielenkiintoista työtä kaikkien näiden vuosien ajan. Otetaanpa lyhyt katsaus menneisiin vuosiin.

Silmälääkärin urani ensimmäisen silmäleikkauksen tein 1.9.1977 Mikkelin keskussairaalassa. Mikkelistä siirryin noin vuoden päästä Ruotsiin Bodeniin, Norrbottenin läänin keskussairaalaan. Asuin perheeni kanssa Ruotsissa vuodet 1978–87 tehden tuhansia leikkauksia. Toimin keskussairaalassa aluksi silmälääkärinä ja myöhemmin myös ylilääkärinä. Muutimme takaisin Suomeen 80-luvun lopussa, ja vuonna 1991 aloitin taittovirheleikkaukset ensimmäisenä Suomessa. Aluksi tein taittovirheleikkauksia mm. kaihileikkausten ohessa, mutta 1990-luvun puolenvälin jälkeen olen keskittynyt lähinnä taittovirheleikkauksiin.

Olen ollut siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen päässyt leikkaamaan myös ulkomailla lukuisilla silmäklinikoilla. Näitä klinikoita on ollut muun muassa Omanissa, Kuwaitissa, Virossa, Latviassa, Espanjassa ja Saksassa. Matkoilta olen saanut arvokasta kokemusta työtäni varten mutta myös monia hyviä ystäviä.

Alla vielä kuva merkkitapahtumasta. Matka jatkuu!

Blogi

13.08.2014

Helsingin FemtoLasik®-leikkaukset tehdään jatkossa Silmäaseman Silmäsairaalassa

Tämän vuoden syksy alkaa muutoksilla. Helsingissä siirryn leikkaamaan Silmäaseman Silmäsairaalaan Citycenteriin. Odotan innolla ensimmäisiä leikkauksia uusissa tiloissa.

Tervetuloa ilmaiseen ennakkoarvioon testaamaan soveltuvuutesi leikkaukseen! Ennakkoarvion voit varata FemtoLasik®-ketjun sivuilta: www.femtolasik.fi/helsinki

Blogi

03.05.2013

Asiaa FemtoLasik®-menetelmän leikkaustuloksista

Sivuillani mainitsen, että yli 98 % FemtoLasik®-menetelmällä leikatuista potilaistamme päätyy taittovirhetasolle -0,50 D ja +0,50 D välillä. Toisin sanoen lähes kaikki FemtoLasik®-leikkauksessa käyneet saavuttavat näöntarkkuustason, joka on luokkaa 1.0 tai jopa parempi. Tämä on tavoitetaso, johon pyrimme – ja jonka erittäin hyvin myös saavutamme.

Vuoden sisällä uusimme leikkaustakuun nimissä siis noin 2 % leikkauksista – nämä ovat pääasiallisesti edellä mainitun toleranssin ulkopuolelle jääneitä tapauksia. Parin vuoden sisällä teemme uusintaleikkauksen kuitenkin noin 5 %:lle asiakkaistamme, eli hieman isommalle osalle. Joskus siis teemme uusintoja myös jo ”hyvin näkeville”, joista tuo 3 %:n lisäys koostuu. Pääasiallisesti tähän joukkoon kuuluvat ne, joilla näkö on jäänyt hieman miinuksen puolelle. Heillä näköä fiksataan lähemmäksi nollaa.

Maailmalla ei välttämättä edes suostuta uusimaan leikkauksia, jotka menevät ±0,5 D -marginaalin sisään. Omasta mielestäni asiassa on kuitenkin hyvä edetä asiakkaan kokemuksenkin mukaan, koska hän on oman näkönsä paras asiantuntija. Näkeminenhän on hyvinkin yksilöllistä.